Kevätaurinko - Vårsol - on norjalaisten tuella vuonna 2009 rakennettu keskus, joka sijaitsee Taaitsan taajamassa Hatsinan piirissä muutaman kymmenen kilometrin etäisyydellä Pietarin keskustasta. Keskus koostuu kuudesta kaksikerroksisesta talosta, joissa asuu isolapsisia perheitä. Osalla perheistä on omien lapsien lisäksi myös adoptoituja lapsia. … [Lue lisää...]
Perhepäivä Pushkinissa
Pushkinin seurakunnassa järjestettiin 22. syyskuuta perhepäivä, johon osallistujia tuli myös oman seurakunnan ulkopuolelta. Päivä aloitettiin jumalanpalveluksella ja sen jälkeen siirryttiin Katariinan puistoon ulkoilemaan. Lopuksi palattiin vielä kirkolle keskustelemaan kirkkoherra Jevgeni Mihailovin johdolla perhesuhteista. Lapsille oli tänä … [Lue lisää...]
Perheleiri maallikkovoimin
Kymmenen Inkerin kirkon perhettä teki yhteisen matkan Karjalaan 6.-8.7.2019. Leiriä ehdittiin suunnittella puolen vuoden ajan. Matkaan lähdettiin Keltosta ja ensimmäisenä pysähdyspaikkana oli Lumivaaran kaunis kirkko. Siellä pidettiin aaamuhartaus ja nautittiin aamupala. Puolen päivän aikana saavuttiin Sortavalaan, jossa paikallinen kirkkoherra ja … [Lue lisää...]
Pappisvihkimys Keltossa
Piispa Aarre Kuukauppi vihki 7. heinäkuuta Kelton kirkossa papiksi Vladimir Bitkinin. Vastavihitty pappi jatkaa Kolppanan seurakunnan paimenena. … [Lue lisää...]
- « Edellinen sivu
- 1
- …
- 38
- 39
- 40
- 41
- 42
- …
- 55
- Seuraava sivu »