Eteläiseen rovastikuntaan kuuluvaan pieneen Voronezhin seurakuntaan kokoontui kirkkovuoden viimeisenä sunnuntaina tavallista enemmän väkeä. Monia heistä ei oltu nähty siellä kuukausiin.

Jumalanpalveluksen jälkeen pidettiin vielä sekä seurakunnan sääntömääräinen vuosikokous että rippikoulutunti, jonka aiheena oli parannus. Sää tuona päivänä oli sateinen ja muistutti osallistujia siitä, että helteisen kesän jälkeen saapuu aina sateinen syksy ja tuuli riisuu lehdet puista. Näin tapahtuu myös ihmisen elämässä. Ensin aurinko paistaa ja nautimme elämästämme kunnes meidät elämän lopulla riisutaan ja lopulta tyhjin käsin astumme Vapahtajamme eteen.

Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. (Mt. 25:31)