Ensimmäisen Inkerin Kirkko -lehden ilmestymisestä tulee tänä jouluna kuluneeksi 25 vuotta. Tapahtumaa juhlittiin 30. lokakuuta Pyhän Annan kirkossa Pietarissa. Jumalanpalveluksessa saarnannut Inkerin Kirkko -lehden päätoimittaja, piispa Aarre Kuukauppi mainitsi lehden olevan Inkerin kirkossa ainutlaatuinen todistus: kirkon yli 400-vuotisen historian aikana ei koskaan aikaisemmin ole julkaistu lehteä yhtä pitkään kuin nyt.
Tiedotuskoordinaattori Darja Shkurljateva oli laatinut historiikin, jossa käytiin läpi lehden vaiheita. Arvo Survon ja Tanja Paasin käynnistämä kaksikielinen, alussa samansisältöinen julkaisu eriytyi vuonna 2003 kohderyhmiensä mukaan erillisiksi venäjän- ja suomenkielisiksi lehdiksi. Ensimmäistä numeroa lukuun ottamatta molempien lehtien päätoimittajana on ollut koko ajan piispa Kuukauppi. Vuosien varrella vastaavat toimittajat ovat vaihtuneet. Tällä hetkellä venäjänkielistä lehteä toimittaa Tanja Paas ja suomenkielistä Kristiina Paananen monien vapaaehtoisten avustuksella.
Juhlan yhteydessä oli venäjänkielisen lehden ulkoasun ja juhlavuoden tunnuksen suunnittelijan, taiteilija Vasili Bertelsin näyttelyn avajaiset. Juhla päättyi konserttiin, jossa kuultiin huilu- ja fagottiesityksiä sekä Pyhän Marian seurakunnan kuoroa.
Kylmä ja tulipalon turmelema juhlapaikka symboloi omalla tavallaan lehden alkutaivalta; Inkerin Kirkko -lehti perustettiin Neuvostoliiton hävityksestä toipuvan kirkon raunioilla. Suuria haasteita lehdellä on edessään myös tulevaisuudessa. Digiaika vie painetuilta lehdiltä lukijoita, mutta kirkko tarvitsee edelleen seurakuntia yhdistävän hengellisen julkaisun ja informaatiokanavan, josta jää pysyvä dokumentti myös tuleville sukupolville.
Teksti ja kuvat: Kristiina Paananen