Harva Suomessa tietää, että Inkerin maalla sijainnut Kolppanan seminaari on yhtä vanha kuin Jyväskylän seminaari. Molemmat aloittivat toimintansa vuonna 1863. Inkerin Liiton Pietarin osaston puheenjohtaja Wladimir Kokko korosti, että se oli historiallinen tapahtuma Venäjällä, kun opettajaksi sai opiskella suomenkielellä.  Juuri paljastetun muistomerkin juurella kohtasivat nykyiset kolppanalaiset, past. Edvard Juronen vaimoineen, Kolppanassa syntynyt ja asunut pastori Arvo Soittu ja Kolppanan seminaarin viimeisen rehtorin Kaapre Tynnin lapsenlapsenlapsi FT Mikko-Olavi Seppälä.

 

Kolppana sijaitsee Hatsinan kaupungin vieressä . Seminaarin rakennuksia ei ole enää olemassa ja muistomerkin paikaksi tuli yli 200 vuotta vanhan Kolppanan kirkon edusta. Tuo kirkko sijaitsee  tänä päivänä aidatun  tehdasalueen sisäpuolella ja sinne pääsee vain tehdasalueen rakennusten sisäänkäynnin kautta. Kirkkosali oli  aikanaan muutettu tehtaaksi, jossa valmistettiin mm. majoneesia ja ilotulitteita.  

Kirkko on luovutettu seurakunnalle, mutta siitä on käytössä vain sakastin pääty, ja varsinainen kirkkosali on edelleen tehtaan purkujätteen alla. Seurakunnalla on käytössä pieni mutta viehättävä seurakuntatila , joka oli juhlan merkeissä ääriään myöten täynnä. Jumalanpalveluksessa saarnasi piispa Juha Pihkala, jonka sukujuuret myös ovat Kolppanassa. Jumalanpalveluksen  jälkeen seurakunta kulki ristisaatossa laulaen virttä 600 ”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan” muistomerkille. Se paljastettiin ja siunattiin laulaen inkeriläistä virttä Omall’ maall’.

Vanha ja uusi inkeriläisyys kohtasivat

Hatsinan musiikkikoulussa vietetyssä pääjuhlassa lauantaiana 5.10. muisteltiin monesta näkökulmasta omaa historiaa ja elämän kohtaloita. Uusi ja vanha kohtasivat musiikissa ja puheissa.Juhlapuhujaksi oli kutsuttu runoilija Aale Tynnin lapsen lapsi fil.tri Mikko- Olavi Seppälä. Hänen isosioisänsä oli Kolppanan seminaarin viimeinen rehtori Kaapre Tynni,  suomalaisille rakkaan runoilijan Aale Tynnin  isä. Seppälä kertoi miten Kolppanan seminaari antoi sitä käyville veljille  lujat eväät. Hänen isosioisänsä eli vanhemmiten muistoissaan, ja kirjoitti opettajatoverilleen Aapo Iholle vappuna 1949 nuoruusajan sosialismistaan: ”Mutta sen ajan aatteellinen pakaasi on elämän viimoissa tippunut tielle tai haihtunut taivaan tuuliin. Mutta eikö ole eräänlainen ihme, että se kylvö, jonka Kolppanan seminaari on suorittanut, on kestänyt ja kestää siihen asti, kun multa rapisee arkkuni kanteen.” Tynnit joutuivat maanpakoon vuonna 1919 ja suomalaistuivat. Kuluvana vuonna on vietetty myös Aale Tynnin 100-vuotissyntymäjuhlaa. Sen merkeissä Seppälä on julkaissut Aale Tynnin elämänkerran ja tutkinut muutenkin inkriläisten historiaa.

Kolppanan opit kantoivat yli vainon ajan

Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi muistutti tervehdyspuheessaan, miten Kolppanan seminaarissa annettu selkeä kristillinen opetus ja kristilliset arvot palvelivat tulevaisuudessa ja kantoivat yli vaikeiden aikojen Inkerin kirkkoa ja sen säilymistä. Maallikkous oli vahvaa ja Kolppanasta valmistuneet toimivat usein samalla seurakuntien kanttoreina ja urkureina.  Samalla hän toivoi, että säilyttäisimme hengelliset arvot, mikä nykymaailmassa ei ole itsestään selvää.

Kolppanan opit säilyttivät myös inkeriläisen identiteetin.  Seppälä totesi miten jo seminaarin 50-vuotisjuhlien yhteydessä opettaja Juhana Peräläinen kirjoitti, että  ”inkeriläiset eivät olisi oppineet tuntemaan toisiaan saman heimon jäseniksi, joita yhteinen äidinkieli, yhteinen isien perintö ja yhteinen kova kohtalo lujasti liittää toisiinsa. Ellei seminaarimme olisi ollut kansallemme valosoihtuna, ei Inkerin miehen ja naisen henkinen katse olisi koskaan ulottunut kotiveräjää kauemmaksi. ”

 Monien puheiden, tervehdysten ja esitysten lomassa lauantain ja sunnuntain juhlissa laulettiin alunperin inkeriläinen virsi Omall’ maall’  sekä Siperiassa tehdyin sanoin että virren sanoin, Mooses Putron sävellys Nouse Inkeri  juhlallisesti seisten. Mooses Putrolta, joka valmistui ensimmäiseltä kurssilta kuultiin myös hänen urkusävellysksensä Kolppanan seminaarin 50-vuotisjuhlaan vuodelta 1913.

Teksti ja kuvat Tuulikki Vilhunen

 
 

 {flike lang=FI}