Kazan
Syksyllä 2012 aloitettu Kazanin luterilaisen kirkon rakennusprojekti etenee hyvää vauhtia. Työt on jaettu kahteen osaan: Ensin tehdään seurakuntasali ja sitten toisessa vaiheessa vanhan kirkkorakennuksen paikalle kirkkosali, joka tullaan liittämään seurakuntasiipeen. Näin seurakunnalla säilyy koko rakentamisen ajan käyttökelpoiset tilat, eikä sen tarvitse lähteä väliaikaisesti muualle.
Ensimmäinen vaihe on päätöksessä. Seurakuntasali on valmis ja seurakunta on päässyt muuttamaan siihen vanhasta rakennuksesta. Ensimmäistä jumalanpalvelusta uudella puolella vietettiin 19.1.2014. Rakennusurakan toinen vaihe on parhaillaan käynnissä: vanha kirkkorakennus on purettu ja tilalle on noussut uusi kirkkosali.
Ensimmäisen ja toisen kerroksen kantavat betonipilarit valmistuivat marraskuun alussa, samoin kirkkosalin ja parvekkeen lattiavalu. 19 metrin korkeuteen kohoavan kellotornin runko on noussut. Katon tekeminen on ollut erityisen vaativaa, koska kirkkosaliin ei tule välikattoa ja siksi lämpöeristyksen tulee olla riittävän hyvä. Ulkoseinään, tiilien päälle, on asennettu 100 mm:n lämpöeristys, jonka päälle tulee rappaus. Alttariseinän ikkunan teräskehikko on jo valmiina odottamassa siihen tulevaa lasitusta. Kirkkosalissa tehdään väliseiniä, sekä katon ja seinien pinnoitustöitä.
Kirkkosalin arvioitu käyttöönottoajankohta on loka-marraskuussa 2015.
Kazanin kirkkoprojektin tukikanavat Sakari Pinolan kuvablogista.
Karatuza
Ala-Bulankan luterilainen kirkko oli tuhoutumassa, kun Inkerin kirkko päätti siirtää kirkon hirsirungon Karatuzan kuntakeskukseen. Kirkolle osoitettiin suuri tontti kunnan keskustasta ja rakentaminen käynnistyi heinäkuussa 2013.
Ensimmäinen vaihe eli kellari on valmistunut. Toisen vaiheen sopimus on tehty ja rakennuksen ulkoseinät pystytetty. Seuraavana vuorossa on kirkon torni ja kattorakenteet, joiden ohella valmistellaan lämmitysjärjestelmää. Sen jälkeen alkaa sisäseinien – vanhojen hirsien – puhdistaminen ja suojaus.
Projektiin tarvitaan paitsi viisautta, myös rahaa ja paljon esirukousta. Alustava kustannusarvio liikkuu noin 260 000 euron tuntumassa. Karatuzan kirkkoprojektia voi tukea Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen kautta.
Muurmansk
Vuosia vireillä ollut kirkkohanke kangerteli pitkään tontin osalta. Viimein Muurmanskin kaupunki osoitti kirkolle paikan kaupungin eteläisestä taajamasta. Se on ison asutuskeskuksen keskellä, josta on hyvät liikenneyhteydet muualle kaupunkiin.
Venäjän lakien mukaisesti kirkon tontti oli ilmainen, mutta ehtona rakennusluvalle oli, että rakentaminen aloitetaan viimeistään vuonna 2013. Näin tapahtuikin. Rakennustyöt alkoivat kesäkuussa 2013 ja peruskiven muurausjuhlaa vietettiin 6.10.2013. Nyt pystyssä on ensimmäisen kerroksen seinät. Toisen kerroksen betonilaatan tekeminen alkaa rahoituksen varmistuttua. Tavoitteena on saada vesikatto valmiiksi elokuuhun 2015 mennessä, jonka jälkeen alkavat sisätyöt.