Inkerin kirkon 400-juhlavuoden päätapahtuma lauantaina 30.7.2011 kokosi viitisensataa juhlijaa ensin Moloskovitsan kirkon raunioille juhlajumalan-palvelukseen ja sen jälkeen Kupanitsan kirkolle ulkoilmatilaisuuteen.

Helteisen viikon jälkeen vesi putosi taivaalta, mutta se vain tihensi tunnelmaa Inkerin kirkon vanhimmilla säilyneillä raunioilla. Juhlakansa ahtautui entiseen kirkkosaliin, jossa pilarit törröttivät kohti avointa taivasta. Muhkurainen salitila oli raivattu moninaisesta kasvillisuudesta. Piispa Aarre Kuukauppi totesikin saarnassaan, että iloitsemme kyyneleet silmissä.

Ennen jumalanpalvelusta kirkon sisään kannettiin jyhkeä uusi puinen risti kuin todistamaan sitä, että raunioista huolimatta ristin sanoma on voittanut. Kuin symbolisena eleenä nuoret Inkerin kirkon papit spontaanina eleenä kantoivat kirkon seinämuureista pudonneita raskaita lohkareita pitämään ristiä pystyssä.

 

Vaikka jumalanpalveluspaikka oli kaikkea muuta kuin mukava, yksi vieraista, Inkerin kirkon ensimmäinen pääsihteeri Isto Pihkala totesi, että se oli ainoa oikea paikka pitää juhlajumalanpalvelus. Traaginen historia tulvi koskettavan jumalanpalveluksen myötä kirkon raunioista jokaisen kuulijan silmiin, korviin ja tajuntaan. Tummat pilvet roikkuivat taivaalla, sade väistyi ja taivas pidätti sateensa koko iltapäivän runsaasti puheita, tervehdyksiä ja musiikkia sisältävän juhlan loppuun asti.

 

 

Historian tunteminen välttämätöntä

Suomen kirkon edustajana Kupanitsan kirkolla järjestetyssä juhlassa oli Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen. Hän tähdensi historian tuntemisen välttämättömyyttä. – Se sitoo meidät osaksi yhteisöä, joka kurottaa ajassa taaksepäin. Ihminen ja yhteisö saavat juuret, ja vain sitä kautta voimme suuntautua kohti tulevaa. Siksi on tärkeää, että Inkerin kirkko tekee nyt itseään ja historiaansa tunnetuksi niin Venäjällä kuin muuallakin maailmassa. Inkerin kirkon vaiheiden tunteminen saa meidät uskomaan, että Inkerin kirkko on merkki Jumalan todellisuudesta. 

Juhlan pääpuhe oli annettu tänä keväänä Kelton teologisesta seminaarista valmistuneelle Ivan Lapteville. Kesäisen juhlan tarkoituksena oli herätellä ihmisiä näkemään oman kirkkonsa historian vaiheet, niiden merkitys ja mihin heitä tänä päivänä kutsutaan. – Elämään niin, että ihmiset katsoessaan kirkkoamme tai elämäämme voisivat perässämme huudahtaa: Sinä olet Kristus elävän Jumalan Poika, tiivisti Ivan Laptev sanomansa.

Inkerin kirkon uudelleen syntyminen alkoi Kupanitsasta

Perestroikan ja ortodoksikirkon 1000-vuotisjuhlan myötä vuonna 1988 vapauden tuulet puhalsivat kirkoille. Arvo Survo oli ensimmäinen uuden ajan pappi ja häntä kutsutaan myös Inkerin kirkon herättäjäksi. Talvella 1988 hänelle tuli ajatus Kupanitsan kirkon takaisin saamisesta. Saman tien hän lähti matkaan Kupanitsan Korkan kylään, jossa pidettiin rukouskokous ja päätettiin kerätä nimiä kirkon takaisin saamiseksi. Kupanitsan seurakunta saatiinkin rekisteröityä jo samana vuonna marraskuussa ja kirkko saatiin käyttöön adventtina 1988.

Helluntaipäivänä 1989 Kupanitsan kirkossa vietettiin ainutlaatuinen juhla kun Kupanitsasta kotoisin oleva rovasti Aatami Kuortti siunasi ja valtuutti pastori Arvo Survon Inkerin kirkon seurakuntien hoitajaksi ja luovutti hänelle Inkerin kirkon ensimmäisen kirkkolain kirjan. Kuortti oli ainoa elossa oleva Inkerin kirkon työntekijä tuhoa edeltäneeltä ajalta, ja hän pelastui varmalta kuolemalta pakenemalla vankileiriltä halki Vienan Karjalan metsien Suomeen. Samana päivänä siunattiin vielä seitsemän saarnaajaa sananpalvelutyöhön.

Kupanitsan seurakunta perustettiin ensimmäisen kerran 1656. Vuonna 1861 valmistui nykyinen kivinen Pyhän Johanneksen kirkko. Kirkko suljettiin vainon vuosina 1938 ja sitä käytettiin mm. vankilana ja kolhoosin varastona. Kun kirkko saatiin takaisin, se kunnostettiin ja vihittiin uudelleen käyttöön 1991.

Seuraava juhlavuoteen liittyvä tapahtuma on 6.8. Narvassa.

Teksti ja kuvat: Tuulikki Vilhunen