Hietamäen seurakunta isännöi kirkkoherra Väinö Kuostin johdolla Länsi-Inkerin rovastikunnan pappien ja muiden työntekijöiden kokousta 26. helmikuuta. Kokouksen merkittävin asia oli rovastikunnan päätös osallistua yhteistyössä Inkerin kirkon lapsi- ja nuorisotyön toimikunnan kanssa nuorisotyön vahvistamiseen tähtäävään uuteen projektiin. Kokeilu kestää vuoden ja siihen palkattu osa-aikainen työntekijä aloittaa työnsä aluksi kahdessa Länsi-Inkerin rovastikunnan seurakunnassa.
Lääninrovasti Pavel Krylovin alkusanojen jälkeen piispa Aarre Kuukauppi kertoi yleisesti, missä Inkerin kirkossa mennään. Hän painotti puheessaan kirkon sisäisen yhteistyön tärkeyttä, esimerkiksi nuorisotyössä.
Kirkon lapsi- ja nuorisotyön johtaja Veronika Shutova esitteli uutta projektia, joka on suunniteltu tueksi seurakuntien nuorisotyöhön. Ideana on lapsi- ja nuorisotyön toimikunnan jalkautuminen ruohonjuuritasolle seurakuntiin auttamaan pastoreita ja innostamaan uusia vastuunkantajia. Toimikunta ottaa vastuulleen ja palkkaa tehtävään osa-aikaisen työntekijän rovastikunnan taloudellisen tuen avulla.
Projektista virisi vilkas keskustelu puolesta ja vastaan. Lopulta kokous päätti, että Länsi-Inkerin rovastikunta lähtee kokeiluun mukaan. Kingiseppistä kotoisin oleva, tällä hetkellä Pietarissa opiskeleva Sima Tshernyseva, tulee työskentelemään ensimmäisen vuoden aikana lähinnä kahdessa seurakunnassa, Hatsinassa ja Kingiseppissä.
Virallisen ohjelman päätteeksi rovastikuntakoordinaattori Jukka Paananen tiedotti muutamasta kirkon talouteen sekä 400-juhlavuoteen liittyvästä asiasta ja talouspäällikkö Maria Skipper informoi kirkkoherroja ajankohtaisilla talousasioilla.
Teksti ja kuvat: Kristiina Paananen