Inkerin kirkon edustajat ja Karjalan rovastikunnan suomalaiset tukijat pohtivat yhteistyön historiaa, nykytilannetta ja tulevaisuuden suuntaviivoja Joensuun seurakuntayhtymän Vaivion kurssikeskuksessa 22. marraskuuta.
Piispa Aarre Kuukauppi loi katsauksen Inkerin kirkon ajankohtaisiin haasteisiin. Lääninrovasti Aleksander Voltsok Murmanskista paneutui Karjalan rovastikunnan tilanteeseen ja suomalaisten tukijoiden merkitykseen siinä.
Paikalla olleet suomalaiset olivat huolissaan Suomessa nähtävissä olevan Venäjä-innostuksen hiipumisesta ja lisääntyvistä ennakkoluuloista. Erityisenä haasteena Suomessa on saada nuorempi sukupolvi kiinnostumaan rajantakaisen sisarkirkon asioista.
Piispa Kuukauppi otti ensimmäisenä esille kohutun "mustan listan", jolle kirkko on joutunut. Hän totesi levollisena sen olevan asia, jota parhaillaan hoidetaan ja joka tulee järjestymään. Kirkon tulevaisuuden kehitystä hahmotellessaan piispa sanoi rovastikuntien roolin tulevan vahvistumaan seurakuntien välisen yhteistyön parantamiseksi.
Aleksander Voltsok mainitsi suomalaisten kanssa tehdyn yhteistyön erittäin tärkeäksi, mutta toivoi sen olevan järjestelmällisempää. Hän muistutti, että Inkerin kirkko on yksi kirkko: pelkästään yksittäisten seurakuntien tukemisen sijasta tulisi nähdä laajempi kokonaisuus. Tukemiseen pitäisi kuulua tasaaminen ja heikossa asemassa olevien seurakuntien huomioiminen.
Samoilla linjoilla ollaan Länsi-Inkerin rovastikunnassa, jonka meneillään olevaa uudistusta kokouksessa esiteltiin. Äskettäin valmistuneessa tiedotteessa mainitaan muun muassa kulttuurieroista, joiden tunteminen parantaa yhteistyötä.
Suomalaisten puheenvuoroissa muisteltiin ystävyysseurakuntatyön alkuaikoja ja kehitystä vuosien varrella. Nähtävissä on selkeästi kolme eri vaihetta: alkuinnostus, rakentaminen (kirkot ja muut tilat) ja nyt meneillään oleva ystävyyden koettelun vaihe. Inkerin kirkko ja sitä myöten ystävyysseurakuntatyö elää muutoksessa, jossa on etsittävä ja kehitettävä uusia uomia yhteistyölle.
Yhtenä mahdollisuutena uudistaa suomalaista ystävyysseurakuntatyötä tuotiin esille Suomessa asuvat inkeriläiset ja venäläiset maahanmuuttajat. Heillä on paljon seurakunnissa vielä hyödyntämätöntä kokemusta. Suomalaiset tukijat voisivat myös keskenään tehdä enemmän yhteistyötä ja laajentaa siten näkemystään Inkerin kirkosta ja sen erilaisista seurakunnista.
Kristiina Paananen