Karjalan rovastikunnan pappien ja diakoneiden kokoontumisessa Vitelen kirkossa 11.-12. marraskuuta käsiteltiin seurakuntien ajankohtaisia ongelmia ja jaettiin hengelliseen elämään liittyviä ajatuksia.
Kokouksen ensimmäisenä päivänä paikalle oli kutsuttu Dmitri Rozet. Hän kertoi työstään apologeettisen tutkimuksen keskuksessa ja esitelmöi lyhyesti menestysteologiasta. Hänen esitelmänsä sai aikaan vilkasta keskustelua.
Kokoukseen osallistujat vaihtoivat uutisia seurakuntien toiminnasta ja keskustelivat hengelliseen elämään liittyvien tietojen parantamisen välttämättömyydestä. Kaksipäiväinen kokous päättyi ehtoollisjumalanpalvelukseen.
Nuorisopastori Aleksei Krongolm kertoi vuoden 2009 lapsi- ja nuorisotyön suunnitelmista Karjalassa ja Murmanskin alueella.
Tärkeä osa seurakunnissa palvelemista on vetää mukaan nuoria perheitä ja lisätä seurakuntalaisten vastuun ottamista omissa seurakunnissaan. Toivottuun tulokseen pääseminen edellyttää sujuvaa yhteistyötä tämän asian tärkeäksi kokevien kesken. Siksi Aleksei Krongolm yrittää lähiaikoina koota Karjalan rovastikunnan seurakunnista nuorisotyönohjaajien toimikunnan.
Maantieteellisesti Vitelessä oli seurakuntia laajalta alueelta edustettuna: Sortavala, Harlu, Pitkäranta, Aunus, Sodder, Petroskoi, Kontupohja, Segesa, Kemi ja Murmansk.
Tauoilla papit ja diakonit jatkoivat vilkkaasti keskustelua toistensa kanssa. Kokouksen lopussa osallistujat totesivat yksimielisesti, että tämänkaltaiset tapaamiset rikastuttavat hengellisesti ja antavat uutta latausta ja tarmoa omissa seurakunnissa työskentelyyn.
Venäjänkielisiltä sivuilta suomentanut Kristiina Paananen