– Inkerin kirkon palkkaama juristi on tehnyt alustavia selvityksiä, joiden tuloksena kirkon rekisteröitymislomakkeet tehdään hänen toimestaan uudelleen, kertoo piispa Aarre Kuukauppi kirkon tämänhetkisestä tilanteesta.
Sen jälkeen kun rekisteröinti on asianmukaisessa kunnossa, viranomaiset ovat juristin mukaan luvanneet poistaa Inkerin kirkon ja Kelton Teologisen Instituutin Venäjän oikeusministeriön listalta, jolla lokakuussa lueteltiin 56 lakkauttamisuhan alla olevaa uskonnollista järjestöä. Listalle joutuneiden toiminnasta ei ole ministeriön mukaan lähetetty viranomaisille niiden pyytämiä tietoja.
Piispa Aarre Kuukauppi arvioi, että rekisteröinnin uusiminen tapahtuu mahdollisesti lähiviikkoina, tosin riippuen siitä miten asiat hoituvat Moskovassa. Tilanne herättää kuitenkin vielä huolta. Listalle joutuminen on aiheuttanut sen, että Inkerin kirkon peruskirjat käsitellään uudelleen ja niihin tullaan tekemään tarvittavat muutokset, piispa tähdentää.
Inkerin kirkon seurakunnat ovat itsenäisiä organisaatioita. Muutoksissa käsitellään kaikki omistusoikeusasiat samoin kuin muut lainsäädännölliset asiat niin, että ne ovat ajan tasalla ja huolellisesti laadittuja. Pienikin virhe voi saada aikaan sekaannusta. Vapauden tuulien puhaltaessa seurakunnille annettiin suuria vapauksia, mistä seurasi se, että nyt ollaan juridisesti heikossa asemassa. Jotta Inkerin kirkosta saataisiin yhtenäinen kirkko, on tehtävä paljon juridista työtä.
18.11.08/TV