Sunnuntaina 19.10. vietettiin Hatsinan Pyhän Nikolain kirkon 180-vuotispäivää. Vaikka kaupungin pääkadun varrella sijaitsevan kirkon nuoruuden päivät ovat takanapäin, iäkkään rakennuksen sisällä tunnelma on vireä. Seurakuntaa johtaa nuori kirkkoherra, Andrei Tuhkanen, jonka apuna muun muassa nuorisotyössä toimii nuori katekeetta, Roman Sedjorkin. Myös juhlaohjelmassa korostui lasten ja nuorten rooli.
Kirkkoherra Tuhkanen toivotti seurakunnan tervetulleeksi juhlajumalanpalvelukseen, minkä jälkeen ristisaatto saapui alkuvirren soidessa kirkkoon. Jumalanpalveluksessa liturgina toimi Andrei Tuhkanen ja Länsi-Inkerin rovastikunnan lääninrovasti Pavel Krylof saarnasi. Hatsinan seurakunnan kirkkokuoro lauloi jumalanpalveluksen eri vaiheissa.
Jumalanpalveluksen jälkeen alkoi varsinainen juhla urkujen soitolla. Kirkkoherra luki alkusanoiksi Psalmin 120.
Historiakatselmuksessa kuultiin vuonna 1828 leskikeisarinna Maria Fjodorovnan toivomuksesta valmistuneen kirkon eri vaiheista. Saksalaisten, puolalaisten, virolaisten ja suomalaisten yhteiskäytössä ollut kirkko luovutettiin vuonna 1921 Inkerin kirkolle. Rakennus suljettiin jouluna 1938 ja sodan jälkeen siinä toimi lasten urheilukoulu. Takaisin se palautettiin seurakunnalle vuonna 1994 ja vuoden kuluttua pääsiäisenä, remontin jälkeen, vihittiin jälleen alkuperäiseen käyttöönsä.
Juhlan eri vaiheissa vieraat saivat nauttia taidokkaista musiikkiesityksistä. Urku- ja viulukappaleiden lisäksi kuultiin upeaäänisen kirkkokuoron esittämiä lauluja. Pyhäkoululaiset olivat valmistelleet sekä musiikki- että runoesityksiä. Nuorten ryhmä esitti lauluja sinisestä laulukirjasta.
Tervehdyksiä seurakunnalle toivat Hatsinan kaupunki, rovastikunnan muut seurakunnat sekä suomalaiset saarnaveljet. Puheissa tuotiin esille muun muassa kirkon kulttuurihistoriallinen merkitys kaupungissa. Kirkkorakennus ja sen sijainti keskellä kaupunkia todettiin tärkeiksi seurakunnan toiminnan kannalta. Mutta kaikkein keskeisin kirkon tehtävistä on julistaa evankeliumia ristiinnaulitusta Kristuksesta ja tähän työhön juhlivalle seurakunnalle toivotettiin kestävyyttä ja Jumalan siunausta.