Pietarin Pyhän Marian kirkossa järjestettiin Suomen itsenäisyyspäivänä juhlajumalanpalvelus, johon osallistui kirkon täydeltä kaupungissa asuvia suomalaisia sekä inkeriläisiä seurakuntalaisia, joilla on suomalaiset juuret.
Eturivissä vas. pääkonsulin sijainen Ilkka Räisänen, kirkkoherra Juhani Pörsti ja piispa Aarre Kuukauppi. Suomalaisen koulun oppilaat esittivät Petri Laaksosen laulun "Täällä Pohjantähden alla".
Pietarin suomalaisen koulun lapset sekä laulajatar Sini Tuomisalo esittivät suomalaisia lauluja. Piispa Aarre Kuukauppi toimi liturgina ja konsuli Juha Vänskä luki epistolatekstin. Saarnassaan kirkkoherra Juhani Pörsti muistutti, että evankeliumi on jo yli 200 vuotta ruokkinut tässä kirkossa ihmisiä heidän äidinkielellään suomella.
Pääkonsulin sijainen Ilkka Räisänen esitti kirkkokansalle jumalanpalveluksen jälkeen Suomen valtiovallan tervehdyksen. Hän toi esiin kiitollisuutensa siitä, että kirkoilla on laaja verkosto ympäri maailmaa, ja yhteistä Suomi-kotia voidaan rakentaa myös ulkomailla. Piispa Kuukauppi tervehti yleisöä Inkerin kirkon puolesta. Hän muisteli, miten hän pienenä poikana kuunteli perheensä kanssa Karjalan korvessa Suomen radion hartausohjelmia ja koki ylpeyttä ja iloa siitä, että tällainen vapaa, ihana maa oli olemassa ja heillä oli sen kanssa yhteinen kieli.
Myös television paikallinen kanava 5 oli paikalla ja lähetti myöhemmin jumalanpalveluksesta pitkän uutisen.
Pietarin suomalaisen koulun lapset lauloivat: "On maista kaikista sittenkin tää synnynmaa kaikkein rakkahin…"