Puškinin kirkon 30-vuotisjuhlia vietetään kolmantena adventtisunnuntaina 16.12. Juhla alkaa suomalais-venäläisellä jumalanpalveluksella klo 10.30. 

Puškinin (Saaren) seurakunta oli ensimmäinen vanhalle Inkerinmaalle kommunismivallan aikana syntynyt suomalainen luterilainen seurakunta. Se rekisteröitiin vuonna 1976, ja seurakunnan käyttöön luovutettu tiilikirkko Proletaarikulttuurin kadulla vihittiin käyttöön 11.12.77. Kirkko oli ennen sulkemistaan ollut saksankielisen seurakunnan käytössä ja kadun nimi on sittemmin muuttunut Rantakaduksi.

Ennen vallankumousta tällä alueella vanhassa Inkerissä oli suurin inkerinsuomalaisten seurakunta Venjoki, johon kuului 88 kylää ja yli 12 000 jäsentä. Venjoelle valmistui vuonna 1885 kirkko, jossa oli 1 110 istumapaikkaa. Kirkko suljettiin vuonna 1937 ja muutettiin klubiksi. Viimeinen pappi Pekka Braks vangittiin ja ammuttiin. Nykyisin tässä kirkossa toimii laboratorio.

Puškinin seurakunta kutsuu juhliin

Seurakunta toivoo tietoa ryhmistä, seurakunnista ja kuoroista, jotka haluavat esittää juhlassa tervehdyksensä. Tiedon voi välittää sähköpostilla pushkin@elci.ru tai puhelimella 451-77-63. Seurakunnan venäjänkielisillä internet-sivuilla http://www.pushkin.elci.ru on lisää tietoa juhlista. Seurakunta kutsuu vieraat lämpimästi tervetulleiksi Raamatun sanoin: ”Ilo valtasi minut, kun kuulin sanan: Me lähdemme Herran huoneeseen!” (Ps. 122:1)

 

Seurakunta toimi kymmenkunta vuotta osana Viron hiippakuntaa ja virolaisten pappien tuella, kunnes vuonna 1987 Tallinnassa teologiaa opiskellut inkerinsuomalainen Arvo Survo vihittiin sen papiksi. Vuoteen 1989 asti Puškinin kirkko oli alueen ainoa luterilainen kirkko.

Kirkko oli niihin aikoihin aina tungokseen asti täynnä väkeä sekä Suomesta että Neuvostoliitosta. Lähimmät luterilaiset seurakunnat olivat Narvassa ja Petroskoissa. Jotkut Puškinin asukkaat muistavat vielä, että kirkkorakennuksessa on toiminut autokoulu. Inkerin kirkon muiden seurakuntien jäsenet muistelevat aikaa, jolloin he kävivät pitkienkin matkojen takaa Puškinin kirkossa, kunnes heidän omat jumalanpalveluspaikkansa avattiin.

Pasi Hujanen aloitti Pushkinin kirkkoherrana 1999, ja hänen jälkeensä tehtävässä ovat toimineet Vladimir Batuhtin ja nykyinen kirkkoherra Fjodor Tulinin. Hujanen ja toinen Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen työntekijä Ville Melanen toimivat yhä kirkon pappeina.

 

 

Luterilaiset Puškinissa tsaarin ajasta nykypäivään

 

Tsarskoje Selo (suomeksi Tsaarin kylä) on nykyisin turistien mekka. Tuhannet ihmiset haluavat nähdä Venäjän tsaarien palatsit. Monet poikkeavat myös lyseolle, jossa opiskelleen kirjailija Puškinin mukaan kaupungin nimi muutettiin 1937. Silloin oli kulunut 100 vuotta hänen kuolemastaan. Lyseo on erityisen kiinnostava senkin vuoksi, että 1811 perustettuun aatelislasten kouluun liittyy luterilaisen seurakunnan syntyminen.

Lyseon johtaja Engelgardt ja koulun pastori Gnihtel pyrkivät perustamaan luterilaisen seurakunnan samana vuonna. Samalla he yhdistivät aatelislasten koulutuksen ja tsaarin palatsissa työskentelevien omien maamiestensä hengelliset tarpeet. Tsaari Aleksanteri I perusti vuonna 1817 Fridentalin siirtokunnan, jossa asui 14 saksalaista perhettä. Saksalaiset siirtolaiset eivät voineet asua vieraalla maalla ilman tuttua sunnuntain jumalanpalvelusta.

Rakennuslupa lyseon alueelle nousevalle kirkolle saatiin samana vuonna. Tsaari Aleksanteri antoi käskyn sen rakentamiseksi ja lahjoitti rakennustöihin 20 000 ruplaa. Puinen empire-tyylinen Kristuksen kirkastuksen kirkko valmistui vuonna 1818 Tsarskoje Selon pääarkkitehdin Stasovin johdolla. Julkisivu muistutti antiikin temppeleitä. Kirkon kuva on säilynyt Langerin tekemissä painolaatoissa vuodelta 1819.

Vuonna 1832 perustettiin Venäjän keisarikunnan evankelis-luterilainen kirkko. Tuolloin seurakunnan pastorina toimi saksalainen Peter Gustav von Avenarii. Edeltäjänsä tavoin hän oli lyseon pappi. Koulu siirrettiin Pietariin 1843 ja sen jälkeen kirkko kuului sisäministeriön hallintaan, mutta kirkko piti sitä yllä. Samalle tontille rakennettiin koulu, jossa annettiin alkuopetusta pääasiassa saksalaisten siirtolaisten lapsille.

Seurakunnan kolmas pappi oli pietarilaisen apteekkarin poika Andrei Ivanovitš Fenher. Hän valmistui teologiksi Derptskin (nykyinen Tartto) yliopistossa. Tuohon aikaan Venäjällä luterilaisen kirkon papit saivat koulutuksen joko Tarton tai Helsingin yliopistossa. Fenherin aikana seurakunta yhdistyi läheisen Pavlovskin seurakunnan kanssa, ja jumalanpalveluksia alettiin pitää paitsi saksaksi myös eestiksi.

Seurakunta oli kasvanut niin, etteivät kaikki halukkaat enää mahtuneet kirkkoon, ja 1850-luvulla alettiin pohtia uutta kirkkorakennusta. Se tehtiin A.F. Vidovin piirustusten mukaan englantilaisen gotiikan tyyliin. Elokuussa 1860 laskettiin peruskivi vanhan kirkon viereen. Rakennusprojekti olisi voinut venyä, ellei tsaari Aleksanteri II olisi vuonna 1864 lahjoittanut 7000 ruplaa töiden loppuunsaattamiseksi. Kirkko vihittiin tsaarin syntymäpäivänä 17.4.1865. Siinä oli 400 istumapaikkaa. Korkea punatiilinen rakennus, jonka tornin huipulla oli risti, näytti lammen toiselta rannalta kuin maalle päätyneeltä Nooan arkilta. Kirkon suojiin siirtyi vuodesta 1905 myös latvialainen seurakunta. Rakennuksen alakerrassa oli pappila ja kappeli ja toisessa kerroksessa varsinainen kirkkosali. Tämä pelasti kirkon neuvostoaikana muiden kirkkojen kohtalolta, kun niihin rakennettiin välikattoja kerrosten aikaansaamiseksi.

Luterilaisten seurakuntien elämä muuttui

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Venäjällä oli 3,6 miljoonaa luterilaista. Käytössä oli 1828 kirkkorakennusta ja rukoushuonetta. Vuonna 1910 Tsarskoje Selossa asui 900 luterilaista, kun kaupungissa oli kaikkiaan 30 900 asukasta. Neuvostovallan ensimmäiset vuodet muuttivat luterilaisten seurakuntien elämän täysin. Kaikki kirkon omaisuus kuului valtiolle ja seurakunnan tuli tehdä sen kanssa sopimus oman kirkkonsa käytöstä. Vuonna 1922 seurakunnalta takavarikoitiin hopeaesineet, jotka se kyllä osti pian takaisin, mutta menetti ne lopulta kuitenkin valtiolle.

Vuoden 1929 julistus huononsi kirkon asemaa merkittävästi. Kaupunginhallitus päätti 1930 perua sopimuksen kirkon käytöstä ja muutti alakerran työläisten asuntolaksi. Pian seurakunnalta kiellettiin myös kirkon käyttö, ja toinen kerros annettiin konetehtaan ruokalaksi ja punanurkaksi. Seurakunnan viimeinen pastori Friedrich Vakker opetti sekä Leningradin raamattukursseilla että piti huolta Puškinin ja Pavlovskin seurakunnasta. Hän toimitti myös viimeisen konfirmaation.

Kun toinen maailmansota alkoi, Puškinissa oli neuvostosotilaiden puolustusasema. Luonnollisesti kirkon torni oli hyvä maalitaulu, mutta se varjeltui tuholta. Rakennus ei sodan aikana kärsinyt merkittäviä vaurioita. Kerrotaan, että jumalanpalveluksia olisi taas pidetty saksaksi, ja todennäköisesti kirkossa siunattiin kaatuneita sotilaita. On myös kerrottu, että kirkon kellarissa toimi Gestapon komentokeskus ja jotkin kellarin metalliovet olisivat siitä todisteena.

Sodan jälkeen rakennus annettiin tehtaan käyttöön ja myöhemmin siihen muutti autokoulu. Alakerrassa oli autokorjaamo. Jotkin ikkuna-aukot oli tukittu ja toiseen päähän oli tehty autotallin ovet, jotta autot oli helppo ajaa sisään. Kirkon pihalla ollut koulu purettiin 1960-luvulla polttopuiksi ja ilmeisesti samaan aikaan piha asfaltoitiin.

Toivo muutoksesta eli vahvana

Uskovat eivät missään vaiheessa luopuneet toivosta, että kirkko vielä tulee esiin maan alta ja jatkaa Kristuksesta saarnaamista, sillä mitkään koettelemukset ja vainot eivät voi tuhota sitä, minkä Jumala on kutsunut. Vuonna 1956 rekisteröitiin Akmolinskissa, Kazakstanissa luterilainen seurakunta. Viesti kiiri koko maan halki. Se antoi myös varmuutta siitä, että Herra antaa voimaa ja mahdollisuuden muuttaa asioita.

Kotiseuduilleen palanneet inkeriläiset saivat intoa saksalaisten menestyksestä. Vuonna 1963 alettiin kerätä allekirjoituksia seurakunnan toiminnan aloittamiseksi uudelleen Leningradissa. Samaan aikaan oli vastaava prosessi käynnissä Karjalassa, jossa vuonna 1970 rekisteröitiin luterilainen seurakunta.

Leningradissa ja Moskovassa käytiin monia neuvotteluja, kunnes Leningradin alueen neuvosto antoi luvan rekisteröidä luterilaisen uskonnollisen yhteisön, jolle annettiin Puškinista vuokralle kirkko. Vuokra oli 4700 ruplaa vuodessa, mutta pian tehtiin päätös, jolla kirkko annettiin käyttöön korvauksetta. Vuonna 1977 saatiin restaurointityöt päätökseen arkkitehti Tolstoin johdolla, ja kirkko vihittiin uudelleen käyttöön 11.12.77. Jumalanpalvelukset pidettiin ensin suomeksi, sillä suurin osa seurakunnan jäsenistä oli suomenkielisiä. Alkuvuosina toimintaa johti pastori Harri Mõtsnik. Myöhemmin kirkkoherrana toimi Tiit Salumäe, jonka Eestin konsistori nimitti virkaan 1.2.1981.

1980-luvulla rekisteröitiin lähes 80 seurakuntaa, joilla oli oma kansallinen identiteetti: saksalaisia, suomalaisia ja eestiläisiä seurakuntia. Kaikista huolehti Eestin evankelis-luterilainen kirkko, joka toimi myös neuvostovallan aikana. Tämän kirkon suojissa perustettiin 16.6.1990 Inkerin rovastikunta, joka yhdisti 15 Leningradin alueen ja Karjalan seurakuntaa. Lääninrovastina toimi Paul Saar.

Hallinnollisesti seurakuntamme kuului Eestin kirkon alaisuuteen ja perestroikaan asti sitä hoitivat eestiläiset pastorit. Alusta alkaen paikalliset halusivat kuitenkin itse palvella kirkkoaan, ja toukokuussa 1981 seurakunta pyysi Eestin konsistoria nimittämään Matvei Myllerin ja Viktor Golovinin lehtoriksi ja saarnaajaksi. Vuonna 1983 myönnettiin Arvo Survolle stipendi teologian opiskelua varten Tallinnassa. Kymmenen vuoden päästä seurakunnan perustamisesta alettiin jumalanpalveluksia pitää myös venäjäksi. Saksaksi jumalanpalveluksia on pidetty vuodesta 1988 alkaen. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1992 Inkerin rovastikunta perusti Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon.

Fjodor Tulynin
kirkkoherra

Suomennos: Erja Katainen