KAHDEN OPISKELIJAN TARINA

Inkerin kirkolla on suuri työntekijätarve. Siksi opiskelijoita vihitään diakoneiksi jo opiskeluaikana. Diakoni saa pappisoikeudet kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Piispa Aarre Kuukauppi vihki kaksi teologian opiskelijaa, Andrei Kozlovin ja Dimitri Galahofin Kelton kirkossa diakoneiksi Kolminaisuuden päivänä 3.6.2007. Nykyään Andrei palvelee Aunuksen kappeliseurakunnassa Vitelessä ja Dmitri valittiin joulukuussa 2011 Terijoen kirkkoherraksi.

Jumala on johdattanut heidät hyvin erilaisia teitä Inkerin kirkon palvelutehtäviin.

Andrei

Andrei  on syntynyt  Karjalassa Aunuksen pitäjässä vuonna 1978. Hän on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa lastenkodeissa. Isä muutti pois heti Andrein synnyttyä, eikä äiti pystynyt huolehtimaan lapsestaan. Andrein elämää varjosti myös vaikea sairaus, joka teki hänen liikkumisensa vaikeaksi. Tämän vuoksi hän joutui viettämään sairaalassa kaikkiaan 3 vuotta.

Vaikeuksista huolimatta hän suoritti loppuun rakennusalan ammattikoulun. Hän ei kuitenkaan löytänyt työtä ja elämä ajautui monella tavalla umpikujaan. Vuonna 1997 hän tapasi Aunuksen seurakunnassa työskennelleen lähetin Outi Säteen. Outi pyysi häntä mukaan seurakunnan nuorten kokoontumisiin. Siellä hän sai kokea hyväksymistä, rakkautta ja rohkaisua ja ennen kaikkea sai tutustua Vapahtajaan Jeesukseen.

Vuonna 1999 hänet kastettiin ja vuotta myöhemmin seurakunta lähetti hänet opiskelemaan teologiselle peruskurssille Kelttoon, minkä jälkeen hän vuonna 2002 aloitti teologian opinnot kirkon Teologisessa Instituutissa. Sairaus vaikeutti kuitenkin niin paljon opiskeluja, että hänen oli keskeytettävä ne ensimmäisen vuoden jälkeen.

Suomalaiset ystävät kustansivat hänelle suurehkon leikkauksen Suomessa ja  hän saattoi jatkaa opintojaan vuonna 2004. Aunuksen alueella sijaitseva Vitelen seurakunta pyysi häntä vuonna 2007 työntekijäkseen.

Opiskeluaikanaan Andrei matkusti joka viikonloppu perjantaisin yöjunalla Viteleen työhön ja palasi maanantaiaamuna opiskelemaan. Työnäystään Andrei on sanonut:

– Haluan tuoda toivoa sellaisille, joilla ei ole toivoa, ja sellaisille, jotka ovat yksinäisiä. Haluan että elämänvoimansa menettäneet saisivat uuden voiman.

 Dmitri

Dmitri (s. 1984) on kotoisin Viipurista. Lapsuudessaan hän ei saanut minkäänlaista uskonnollista kasvatusta. Isomummo, joka oli ortodoksi, opetti hänelle kuitenkin Isä meidän -rukouksen. 1990-luvun alussa Viipurissa alkoi toimia helluntaiseurakunta. Dmitrin mummo kuuli tästä ja kehotti häntä menemään heidän kokouksiinsa. Dmitri alkoi käydä seurakunnan pyhäkoulussa.

– Tulin uskoon 1992 helluntaiseurakunnassa. Myöhemmin äitinikin liittyi seurakuntaan ja hänestä tuli pyhäkoulunopettaja. Kuusi vuotta myöhemmin aloin kuitenkin vieraantua uskosta. Lähdin omille teilleni, enkä enää käynyt seurakunnan kokouksissa. Tätä vaihetta kesti kaksi vuotta. Sen jälkeen palasin takaisin ja aloin toimia pyhäkoulunopettajana. 

Dmitrille annettiin seurakunnassa yhä enemmän vastuuta. Hän kävi myös vuoden mittaisen raamattukurssiin, minkä jälkeen hän toimi seurakunnan saarnaajana. 

– Raamattukurssilla aloin kuitenkin kyseenalaistaa joitakin siellä opetettuja asioita. Jossain vaiheessa sain käsiini Lutherin Vähä-katekismuksen. Sitä lukiessani huomasin, että siellä oli selkeästi selitetty uskon perusasiat. Sitä lukiessani sain vastauksen mieltäni askarruttaneisiin kysymyksiin. Eräs ystävä kutsui minut sen jälkeen luterilaisten järjestämälle leirille. Siellä uskonnäkemykseni yhä selkiintyi. Tajusin, että luterilaisuus on apostoleilta perittyä uskoa. Tutustuin sitten Viipurin luterilaisen kirkon diakoniin, Dmitriin, ja minut konfirmoitiin siellä vuonna 2003.

Seurakunta lähetti Dmitrin teologiselle peruskurssille vuonna 2005 ja seuraavana vuonna hän aloitti teologian opinnot.

– Oli yllätys, että Viipurin seurakunta ehdotti minulle diakoniksi vihkimistä. En ollut uskoa, että tämä on totta.

Toivon, että nämä kaksi pientä välähdystä oppilaitoksemme ja Inkerin kirkon elämästä rohkaisevat teitä edelleen rukoilemaan Instituutin ja Inkerin kirkon toiminnan puolesta. Jumala johtaa työtä ihmeellisellä tavalla ja kutsuu yhä uusia työmiehiä elopellolleen. Me saamme osaltamme olla tässä työssä mukana.

Haastattelut: Tapio Karjalainen